...tämän blogin elvytystä nimittäin. Facebook-hurahduksen myötä blogintekeleeni koki luonnollisen kuoleman, mutta ihan piruuttaan ajattelin herätellä sitä taas henkiin. Viimeisimmästä postauksesta taitaa olla pari vuotta, gosh! Monenlaista on ehtinyt tapahtua: isäni kuoli, opiskelin itselleni uuden ammatin, olen väsännyt tilaustöinä lisää kirjoja (niitä taitaa olla julkaistuna tällä hetkellä seitsemän tai kahdeksan) ja muita pienempiä kirjoitusjuttuja... Perhe voi hyvin - esikoinen on lukiossa, seuraava seiskalla, nuorimmat vitosella ja kolmosella.

Lopetan raporttini lyhyeen, pitää lähteä kyytsäämään kolmosluokkalaista 4H-kerhoon. Palailen, ehkä. :)

...meinaan kun en ole aikoihin päivittänyt - blogini on selvästi käpertynyt talviunille ja kääntää nyt helmikuun alun kunniaksi kylkeä, eli nyt voisi vaikka välillä vähän kirjoitella. Wanhat lukijani, tehkää itsellenne pari leipää ja ottakaa hyvä asento, sillä tästä uhkaa tulla pitkä postaus.

Mistä edes alkaisin? Joulu oli ja meni, ukki saatettiin haudan lepoon (hienot hautajaiset, ukki olisi tykännyt - meidän vanhemmalla tytöllä kyllä otti tosi lujille, itki kirkossa silmät päästään ja isoveljet lohduttelivat ja tukivat häntä niin hienosti että ihan sydäntä lämmitti... yleensähän nuo ovat toistensa kurkussa ihan joutavanpäiväisistäkin asioista, mutta hädän hetkellä osaavat luojan kiitos olla empaattisia). Uusi vuosi otettiin vastaan perinteisin menoin, tammikuun toisena nelosluokkalainen vanheni vuodella ja on nyt siis 11-vuotias. Tämän viikon lauantaina muuten eskarilainen täyttää seitsemän ja ensi viikolla tokaluokkalainen yhdeksän, joten synttäreitä saadaan viettää oikein urakalla.

Tammikuussa lähdettiin koko kööri Helsinkiin - kyläiltiin miehen siskolla ja käytiin Tropicariossa ja eläinmuseossa (mahtavia paikkoja!) ja minä kävin teinin kanssa kaupunginteatterissa katsomassa Wicked-musikaalin. Aivan loistavaa viihdettä, poika tykkäsi täydestä sydämestään ja minä myös. Suosittelen!

Talvilomani on ollutta ja mennyttä, pidin sen tammikuun alussa ja nyt siis ramppaan pitkin hampain töissä. Tykkään talvesta ja lumesta, ei siinä mitään, mutta en lehtien jakamisesta talvella... nykyinen piirini on näin talvisaikaan ihan hirveä. Mäkiä ja nietoksia on tosiaan riesaksi asti - viimeksi juutuin kiinni maanantaiaamuna, kun yritin kääntyä yhdelle tielle ja autoni juuttui mahastaan auran jäljiltä olevaan lumivalliin. Aikani kiroiltuani ja yritettyäni kaivaa autoa irti annoin periksi ja soitin itselleni apua, ja kohta paikalle kurvasikin traktorimies, joka kiinnitti liinan autoni vetokoukkuun ja nyppäisi minut huis vaan irti hangesta. Ja aurasipa vielä sen kovan onnen risteyksenkin niin, että pääsin jatkamaan kierrosta.

Yhtenä sunnuntaina olin jakokierroksella, ja lumipyryä ja tuulta uhmaten päässyt jo loppupuolelle lenkkiäni, eli vanhustentaloille, kun tavalliseen tapaani pomppasin autosta ja menin viemään aamun lehtiä pitkään postilaatikkoriviin. Mietin siinä niitä näitä, eli jotain sellaista kuin että jipii, kohta pääsee nukkumaan ja sunnuntain kunniaksi laitan perheelle hyvää ruokaa ja onkohan teini muistanut lukea uskonnonkokeisiin...

Ja sitten näin rollaattorin.

Näkeehän niitä rollaattoreita useinkin kun vanhustentalojen nurkilla liikkuu, ei siinä mitään. Mutta se menopeli oli ikään kuin väärässä paikassa. Ja sen vieressä makasi liikkumaton mytty. Kiireellä katsomaan!

Puoliksi rollaattorin alla, pyryssä ja pohjoistuulessa, makasi vanha mies. Tajuissaan, ihme kyllä, sanoi maanneensa siinä aamuviidestä asti, ja siinä vaiheessa kello oli jo kuusi. Äkkiä soitto hätänumeroon, ja sieltä luvattiin lähettää ambulanssi ja olemaan liikuttamatta potilasta. Kaivoin auton takakontista viltin ja kääräisin vanhuksen siihen, hieroin häntä ja juttelin miehen kanssa että tämä pysyisi tajuissaan, ja pitkältä tuntuvan ajan päästä paikalle pyyhälsi ambulanssi, joka vei miehen mennessään. Toivottavasti hän selvisi, oli kyllä tosi kylmettynyt.

Mitähän vielä... ai niin joo, tytöt ovat alkaneet käydä ratsastamassa! Heillä on tosi hauskaa, ja minulla myös, siellä tallilla on tosi mukava touhuta. Eskarilainen ratsastaa pulskalla ja leppoisalla vuonohevosella ja tokaluokkalainen astetta säpäkämmällä mutta yhtä kaikki kiltillä risteytyshevosella. Oli hieno hetki, kun eskarilainen sai vuoniksensa itse liikkeelle - se oli aika liikuttavaa, tytön jalat ovat niin lyhyet etteivät ne ulotu edes satulan alapuolelle, mutta hevonen reagoi silti avuihin hienosti ja lähti kiltisti lönkyttämään hangonkeksinä virnistävä kuski selässään. Minäkin käväisin sen vuonohevosen selässä ja oli kyllä aika kivaa. Tallin hevoset ovat mahdottoman symppiksiä ja ystävällisiä, ja tyttöjen ratsastuksenopettaja mukava ja kannustava, joten mikäs sen hauskempaa.

Olen päättänyt alkaa hemmotella itseäni. Meinaan että kyllä minä sen ansaitsen! Niinpä minulla käy täällä kotona hieroja. Tekee muuten melko hyvää! Olen aika jumissa, ja hieronta tosiaan auttaa... Hieroja on näytelmäkaverini, ja meillä piisaa juteltavaa kaikesta mahdollisesta. Great!

Arvatkaas muuten mitä - muistatte varmaan matosession parin vuoden takaa. Madot eivät ole onneksi uusineet, mutta nyt saatiin päiväkodista uusi riesa... Joku aika sitten eskarista tuli kehoitus tarkastaa lasten hiukset. Jep, arvaattekin, päätäitä. No sanoin sitten eskarilaiselle ihan läpällä että istus nyt tyttö siihen ja katotaan sun päähäs että onko siellä mitään ylimääräistä... ja järkytykseni oli suuri kun tytön silkohapsista minua tuijotti täi ja kaiveli haravalla hampaitaan. Nappasin elukan käteeni ja hölkkäsin koneelle googlettamaan, ja kyllä, kuvan elukka ja kämmenelläni kärvistelevä öttiäinen olisivat voineet olla veljeksiä. Voi YÖK!!! Ja taas hirvee siivoussessio ja päähineiden ja pehmolelujen eristäminenpakastaminensaunottaminen ja koko porukalle täishampoot päähän ja phew! Problem solved! Harva se päivä olen nyt tehnyt täiratsioita tenavien päissä ja omassanikin ja uusia tapauksia ei ole sen koommin löytynyt. Koputan puuta...

Kohta taksi tuo nelosluokkalaisen ja eskarilaisen. Tokaluokkalainen on ollut koko viikon kotona, hänellä on joku ihme päänsärky-kurkkukipu-yskätauti, ja itse asiassa minä poden parhaillaan samaa sairautta. Ollaan siis nyhjätty sohvannurkassa peiton alla ja katsottu Potter-elokuvia kissa kainalossa, mynthonit ja strepsilsit käden ulottuvilla ja surkuteltu itseämme ja toisiamme. Toivottavasti tauti kohta hellittää.

Nyt antamaan potilaalle voileipää. Leppoisaa helmikuuta, palaillaan!

Joulu on taas ja silleen. Joulunviettoa varjostaa tänä vuonna se, että miehen isä kuoli viime viikon keskiviikkona, ja siksi tunnelma ei ole ollut erityisen korkealla. Ikävä on ukkia koko porukalla.

Joulua on silti laiteltu, ja kaikki on valmiina - kinkku on otettu uunista, puuro syöty, lahjat raahattu kuusen alle, mäti sulamassa, jääkaappi täynnä joulusapuskaa, piparit koristeltu, kaapissa riittävästi suklaata jne. Mukavaa! Mieskin parani jouluksi keuhkokuumeestaan (!), ja muut ovat terveitä ja joulumielellä - tenavat lähinnä käyvät kierroksilla, kun odottavat niin kovasti lahjojen avaamista. Minä hain kirjastosta Sinuhen joululukemiseksi... ja Maailma murjoo, Hadrianus -kirjan myös. :)

Eilisiltaan saatiin sopivasti dramatiikkaa, kun Paavo pyydysti elämänsä ensimmäisen hiiren. Istuttiin kaikki keittiössä koristelemassa pipareita, kun tiskipöydän alta kuului skviik ja klonks ja Paavo tuli esiin hiiri suussa. Sitten jahdattiin kissaa ja hädissään vinkuvaa hiirtä ympäri kämppää ja kuusi kaatui ja sen sellaista, ja lopulta hiiri piiloutui eskarilaisen lenkkariin ja tenavat nostivat kengän hiirineen päivineen ulkorappusille. Hiiri ei uskaltanut tulla ulos kengästä koko iltana, ja tokaluokkalainen vei sille auringonkukansiemeniä, joita se sitten näkyi napostelevan. Aamulla hiiri oli hävinnyt teilleen, että kai se sitten loppujen lopuksi selvisi vaikka kissa sitä kurmootti ympäri taloa.

Eilen oltiin kaupungissa nelosluokkalaisen sydänkontrollissa. Oli kiva reissu! Keskussairaalan lastenpolilla oli rauhallista ja jouluinen tunnelma, glögiä tarjolla ja paikalla Keski-Suomen alueuutisten kuvausryhmä, joka teki juttua siitä kun yksi ralliautoilija oli lahjoittanut rahaa osastolle - olisivat haastatelleen minuakin, vaan en suostunut. Tenavat urputtivat minulle - "Oisit päässy telkkariin!!" - mutta en ollut haastattelutuulella... Pelattiin odottaessamme pöytäjalkapallopeliä ja naurettiin ihan hulluna kun se oli niin hassua (meitä oli kaksi joukkuetta, minä ja eskarilainen sekä tokaluokkalainen ja nelosluokkalainen ja oltiin yllättävän tasaväkisiä). Kiva lääkäri tutki nelosluokkalaisen ja sanoi, että pojan tilanne ei ole normaali, mutta vakaa se on... pojalla siis läppä vuotaa. Seuraava kontrolli on ensi lokakuussa, paitsi jos poika alkaa pyörtyillä tms, niin sitten pitää mennä jo aikaisemmin. Pojalla on ollut koko ikänsä aortan ahtauma, ja uutena vikana on tullut tuo läppävuoto, jota tässä nyt sitten tarkkaillaan.

Ok, eiköhän tässä ollut tärkeimmät. Nyt odottelemaan joulurauhanjulistusta - ja syömistä ja lahjoja ja ja ja... Mitä parhainta joulua kaikille blogikamuille ja kaikille muillekin! <3 

Terwe! Myrskyn korva on ollut päivityspimennossa näköjään pari kuukautta, joten eiköhän ole aika antaa itsestään vähän elonmerkkiä... Ja meillehän tietysti kuuluu vaikka mitä, eli mistähän aloittaisi?

Sain tuossa kymmenisen minuuttia sitten yhden tilaushistoriikin valmiiksi (tai on se vielä pientä säätöä vailla, pitää rukata otsikoita ja kammata typot pois), mutta kyllä oli kuulkaa ihan kauhee homma. Yllättävän työläs kirjoitettava, mutta onpahan tehty ja toivottavasti kelpaa. Nyt voi joulu tulla!

En ole ollut oikein nettipäiväkirjankirjoitustuulella, appiukko sairastui toista viikkoa sitten äkillisesti ja erittäin vakavasti, ja nyt täällä mennään päivä kerrallaan. Surullinen tilanne.

Oottakaas kun pitää vallan miettiä mitä muuta tänne kuuluu... Ai niin, uusia perheenjäseniä! Keittiössä asustaa tätä nykyä tokaluokkalaisen hankkima lihansyöjäkasvi Kauno, joka hämmästyttävää kyllä voi mainiosti - lihaa siltä ei tule puuttuman, siitä pitää huolen biojäteastian banaanikärpäsyhdyskunta, joka tosin on viime aikoina ollut vähenemään päin (ei sillä että se haittaisi). Ja sitten - yks ihana tyyppi muutti meille. Hänen nimensä on Paavo Seppo Raivo Dicken Voldemort (rakkaalla lapsella jne), ja hän on siis kissa. Ja millainen! Se on niin älykäs otus, että oppii varmaan kohta lukemaan ja kirjoittamaan... ja luonne on mitä parhain, tykkää ihan mahdottomasti lapsista ja on reipas ja utelias. Yöt se nukkuu nelosluokkalaisen kainalossa.

Töissä on ollut... no, lumista. Eilen juutuin autolla ja hyvä etten itkuraivaria saanut, auton onnistuin sentään ihme kyllä irrottamaan omin avuin hangesta. Hermo menee tuon talven kanssa!! Paitsi että on kyllä valtavan kaunista ja jouluista, se on pakko myöntää. Joulu, tule jo! 

Loppuviikko on miellyttävän kiireinen. Tänään tytöt menevät kaverinsa synttäreille ja nelosluokkalainen edustamaan partiota sotainvalidien pikkujouluihin, menee siis sinne auttelemaan lahjojenjaossa jne. Huomenna tokaluokkalainen menee leirille ja palaa sieltä lauantai-iltana, sunnuntaina tytöt pääsevät ratsastamaan. Täytyykin pistää riittävästi vaatetta päälle että tarkenee värjötellä katsomassa kun tytöt tahkoavat vuonohevosen selässä ympäri aitausta...

Mutta nyt pitemmittä puheitta kauppaan ja sitten historiikkia viimeistelemään. Taidan ajaa kauppareissulleni yhden lähellä olevan pellon ohi, siellä laiduntaa valkohäntäpeuroja. Hyvää joulukuun yhdeksättä kaikille tätä lukeville! 

Kuusivuotias viihtyy eskarissa ja oppii siellä uusia lauluja jatkuvalla syötöllä. Viime aikoina ohjelmistoon on kuulunut mollivoittoinen jollotus, joka alkaa sanoilla "Pieni tytön tylleröinen tietä pitkin kulki...", saman laulun muistan myös omasta lapsuudestani. Siinähän se tyttö tapaa kaikenlaisia hahmoja siellä metsikössä, myös Tapion ja Tellervon - ja tuo Tellervo on jostain syystä vääntynyt tytön suussa muotoon Teller-Bop. Se on minusta jotenkin mahdottoman hauskaa, kuuntelen aina korva tarkkana sitä kohtaa laulussa enkä pety koskaan... Kai tytölle pitäisi sanoa, miten se oikeasti menee, mutta en vaan raaski. Ja nukkumatti on eskarilaisen mielestä tietysti nukkumamatti... Kivoja tuollaiset omat väännökset.

Ulkona tuulee mahtavasti! Puut ovat jo melkein lehdettömiä. Tälle viikolle on kuulemma luvattu jo luntakin... Talvea kohti mennään. Varma merkki talventulosta on se, että hiiret alkavat ängetä sisälle taloon, ja tietysti miehen ja minun makkariin, joka sijaitsee kellarikerroksessa. Tänäkin aamuna yksi epäonninen hiiri kohtasi loppunsa meidän kamarissa, heräsin loukun napsahdukseen. Viime talvena ei hiiriongelmaa ollut, siitä piti huolen Pörrö, mutta kun kissa on nyt poissa (lopullisesti, naapurit raportoivat jo aikapäiviä sitten nelostien varressa näkemästään kissavainaasta, jonka tuntomerkit sopivat meidän kolliraukkaan) niin hiiret totisesti hyppivät pöydillä. Tämä talo ei enää kauaa ole kissaton, ekan adventin tienoilla meille muuttaa kissanpentu. Toka- ja neljäsluokkalaisten palokuntakerhon vetäjällä on pentue, jota käytiin jo toissaviikolla ihastelemassa - viisi ihanaa kissavauvaa, kaksi punaraitaista, kaksi tummaa oranssein merkein ja yksi savunharmaa. Se harmaa me varattiin, ja nimikin sille on jo keksittynä - tenavat ristivät sen Voldemortiksi (en tiedä mikä on plan B, jos kissa osoittautuukin tytöksi).

Kaikki muut ovat jo rynnänneet tahoilleen, paitsi tietysti minä sekä teini, joka potee kuumetta ja päänsärkyä - sama tauti kuin taannoin eskarilaisella ja myös tokaluokkalaisella, jonka tauti kaatoi sängynpohjalle viime viikolla. Neljäsluokkalainen on toistaiseksi säästynyt, ja me aikuiset myös. Aika kova pöpö, aiheuttaa korkeaa kuumetta ja ankaraa päänsärkyä sekä kurkku- ja mahakipua. Toivottavasti nelosluokkalainen ei sairastu ensi viikolla, ettei mene pojalta syysloma ihan pilalle.

Tänään ohjelmassa - yllätys yllätys - kirjoittamista ja perinnepiirin vetämistä. Ja pitää soittaa huoltamolle, että vaihtaisivat batmobiiliini talvirenkaat - en halua luistella ojaan lehdenjakoreitilläni. Tänään olikin luojan kiitos vapaapäivä ja huomennakin on, saa levätä... Hyvää lokakuista viikkoa kaikille!!